tiistai 27. huhtikuuta 2021

 KEITTIÖ 1





Tämä keittiö on siis tuon edellisessä postauksessa olevan olohuoneen kanssa 
samasta asunnosta.
Näissä kuvissa on kahden tyttären isä ja äiti ja tyttärien 6 lasta. Miehet ovat töissä 
ja heitä ei kuvissa näy.
Tämäkin keittiö on aika vaalea. Ennen tässäkin oli iso valkoinen matto. 
Nyt kokeilen riittäisikö, että on musta matto, vai pitääkö laittaa tumma lattia. Onko 
mielipiteitä?
Muuten tämä keittiö alkaa olla valmis.



Tässä keittiössä menee tuommoinen kaksinkertainen pallovalosarja tuolla katon 
rajassa, sen valo on niin kirkas että se valaisee koko huoneen.
Tuohon katossa roikkuvaan lamppuun ei tule valoa.
 Olenkin kertonut että taloon ei tule sähköjä.




Niinkuin olet varmaan jo huomannut, tykkään tosi paljon astioista.
Minulla on niin valtavasti niitä, että vaikka minulla on muistaakseni 
16 keittiötä, niin en saa niitä millään sopimaan niihin.
Olen suunnitellut sellaista isoa kauppaa minne saisin kaiken muunkin
ylimääräisen myyntiin/esille.
Nyt minulla on kuitenkin kolme taloa ihan kesken, joten kauppa saa odottaa.





Jokaisessa keittiössä missä näkee jääviileäkaapin/pakastimen sisälle, olen 
täyttänyt ne ruualla.
Ruokaa on myös pöydässä ja työpöydillä.




Jokaisessa keittiössä on erilaiset keittiökaapit ja melko varmasti erilaiset 
keittiökoneet. Ja myös ruokapöydät ja tuolit/penkit on erilaiset.




Minulla on 1:1 kodissakin paljon tavaraa. Tykkään sellaisesta. Mutta jokaisella tavaralla
on myös tarkalleen oma paikkansa. Sotkuista ei saa olla.




Minusta nämä Reutter astiat mitä tässä ruokapöydällä on, ovat tosi kauniita ja 
laadukkaita. Mutta myös kalliita. Minulla ei näitä kovin paljon ole, mutta ne mitä 
on, ovat minulle tärkeitä. Niin kuin viime postauksessa se kynttiläkruunu.




Virheitäkin tulee kun paljon tekee (olen aloittanut nukkekoteilun 2003)
Toivottavasti pahinpia mokia ei huomaa.
Itseä ne vaan ärsyttää.




Minulla on lähes jokaisessa huoneessa sekä uutta että vanhaa.
Näissä kahdessa ensimmäisessä oli aika paljon uutta.
Mutta on tässä vanhaa ainakin nämä kahvipannut.




Siirillä on jo luistimet valmiina. Se on papan ja Siirin yhteinen juttu.
Kunhan pappa nyt ehtii purkaa laukkunsa ja juoda kahvinsa.
Ja vähän nähdä tyttäriään ja muitakin lastenlapsiaan.




Mummu ja pappa ovat tulleet myös synttäreille.
Synttärisankarille on leivottu oikein pupukakku. Näkyy jääkaapin alahyllyllä.
Nyt kun noita keittiön kaappeja katsoo. Ne on tosi rumat kun ne jokainen on 
vähän eri kohdassa. Voin ihan hyvin liimata ne kiinni toisiinsa, koska nämä 
kaapit ei ikinä siirry tästä keittiöstä mihinkään. Älä koskaan sano: "ei ikinä"









Tässä näkyy nuo Reutterin astiat vielä paremmin. Niitä on kolme tuossa pöydälläkin.
Varsinkin tuo tarjotin on kaunis.




Minulla on vähän huono kamera. mutta tässä kuvassa näkyy tuolla valkoisella 
tarjottimella nuo neljä kaunista lasia ja keskellä tuo kaadin aika hyvin.




Paistinpannuun voisi myös laittaa jotakin ruokaa.
Jos löytäisin jonkin kivan naulakon tuohon vasemmalle puolelle, siihen voisi laittaa tuon essun ja
sitten pannulappuja.
No löytyihän se naulakko omista varastoista, laitan siitä vielä kuvan.
Ja ruoka kasareitakin löytyi kaksi.




Siinä on naulakko/hylly. Keltaisia astioita hyllynpäällä.
Naulakkoon pannulappu ja esiliina. Pitää laittaa vielä pyyheliinoja.
Ja kaksi ruokakasariakin löytyi.

Seuraavalla kerralla sitten makuuhuone.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti